Leirin tiimi

LEIRIN TIIMI

Toni

Toni, tuo lämmöstä, auringosta ja ihmisistä virtaa saava sähköjänis on leirimme luotettava johtaja. Hän on kuin spanieli joka katsoo ja kohtaa lempeydellä muita ihmisiä. Tonilta voit kysyä kaikista asioista, hän vastaa parhaalla tietämyksellään tai soittaa vastauksen kitarallaan (kuten kuvasta näkyy). Toni kantaa myös leiriläisten huolet ja murheet rinkassaan ja tarvittaessa ottaa reppuselkään koko joukon. 

"Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua." -Taikurin hattu

Teemu

Teemu on leirimme pappi. Hän huolehtii hengen hädän lisäksi myös ruumiin hädässä - eli toimii EA-vastaavana. Hän huolehtii, myös että jokainen Jumalan karitsa on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja laskee lampaat aina illan päätteeksi. Hän on kuin paimen joka ohjaa ja neuvoo kun sitä tarvitaan. 

Tämä ilta on laulun ilta. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa.
Nuuskamuikkunen

EVE

Eve, kesätyöntekijämme jonka vastuulla on, että vaelluksella kukaan ei eksy ja että jokaisella on ruokaa ja nukkumapaikka. Opettajamaisella tomeruudellaan, mutta lempeästi hän antaa ohjeistaa leiriväkeä ja pitää Teemun ja Tonin kurissa. 


Sisimpäni suorastaan kiljuu kahvia!
Muumipappa

Jere

Jere, yövahtimme, night rider vailla vertaa, kun muut menevät nukkumaan tämä yökyöpeli kulkee pitkin majoitusrakennuksen käytäviä ja pitää huolta huoneissaan tuhisevista Jumalan lapsista. Hän ei pelkää pimeää. 

Jere aikoo tällä leirillä ainakin yhtenä yönä toimia kuten Pikku Myy, joka sanoi 

"Minä aion nukkua ulkona. Siis ilman vuodetta. Vuoteet ovat hassuja."
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita